Scroll Top
Juhlagaala

Juhlagaala

Turun VPK-talo loi juhlavat puitteet 21.1.2006 järjestetylle iltagaalalle, jossa juhlittiin 100-vuotiasta Turun Liikekiesyhdistystä. Tilaisuuteen osallistui noin 200 juhlavierasta.

Juhlatilaisuus alkoi cocktailtarjoilun merkeissä VPK-talon toisessa kerroksessa. Iltajuhlan tarjoilusta vastasi Hilu Tolmunen Tolmuset-
yrityksestä.

Illan juontajina toimivat kauppakorkeakoulun opiskelijat Maikki Saarelainen ja Topi Vilppunen avustajinaan Kaisu-Leena Tarkiainen ja Mika Raukko.  Opiskelijat vastasivat paitsi juonnoista, myös illan ohjelman koordinoinnista ja aikataulun pitämisestä.

Kalevi Rothbergin orkesteri soitti taustamusiikkia alkuillan cocktailtilaisuuden ja illallisen aikana sekä illan päätteeksi tanssimusiikkia.

Illan pääpuhujana oli ministeri Christoffer Taxell, joka korosti puheessaan yritystoiminnan ja hyvinvoinnin välistä suhdetta. Hän toi myös esiin, että Turusta ei ole koskaan löytynyt enempää osaamista, tutkimusresursseja ja tutkimusvaltaisia yrityksiä kuin tänä päivänä.”Ytimen muodostaa kolme yliopistoamme, joista Liikemiesyhdistyksen aktiivisella tuella perustettiin Turun kauppakorkeakoulu”. Ministeri Taxell päätti puheensa visioon siitä, millaista on juhlivan yhdistyksen täyttäessä 125 vuotta todeten, että ”silloin on suuri joukko yrityksiä, jotka tuottavat niitä palveluja, joita kunnat hoitavat tänään. Silloin on viimeistään nähty, että tärkeintä on, että palveluja pystytään tarjoamaan, ei miten niitä tuotetaan.”

Iltajuhlan ohjelmaan kuului Liikesivistysrahaston toimitusjohtajan Kari Aspin kiitospuheenvuoro yhdistyksen rahaston yhteyteen perustamasta nimikkorahastosta, jonka peruspääomaksi sijoitettiin 100 000 euroa. Rahoituksen perustamista uutisoitiin paitsi paikallislehdissä, myös mm. Helsingin Sanomissa ja Kauppalehdessä. Toimitusjohtaja Aspin ”turunkielinen” kiitos kirvoitti yleisöstä naurua.

Illallisen lomassa yleisölle tarjottiin myös henkistä ravintoa. Paitsi Kalevi Rothbergin orkesterin panosta, myös mieskuoro Mercanton nelihenkinen kokoonpano viihdytti yleisöä Bellman-henkisillä kappaleillaan. Yhdistyksen historiaa ja nykypäivää esitettiin myös Goodmoodin tekemällä videolla, joka esitettiin illallisen loppupuolella.

Yksi illan juhlavimpia hetkiä oli kuuden uuden kunniajäsenen palkitseminen kunniakirjoin. Puheenjohtaja Paula Palmroth kutsui lavalle ansioituneet jäsenet, joista ensimmäisenä kunniakirja luovutettiin dosentti Arto Suomiselle, joka on toiminut yhdistyksen vastuullisissa tehtävissä 14 vuoden ajan. Hän on ollut toiminnanjohtajana vuosina 1976–1984 ja varapuheenjohtajana vuodesta 2001. Arto Suominen on aikoinaan kirjoittanut yhdistyksen historian vuosilta 1956–1981 ja hänen panoksensa 100-vuotisjuhlatoimikunnassa on ollut erityisen suuri. Toisena kunniajäsenyys myönnettiin rehtori Tapio Reposelle, joka on niin ikään ollut johtokunnan jäsen yhteensä 14 vuotta, joista varapuheenjohtajana 1992–2000. Tapio Reponen on toiminut yhdistyksen tilaisuuksien ajankohtaisten aiheiden ideoijana, puheenjohtajana sekä puhujana. Hän on mahdollistanut kiinteän ja tuloksellisen yhteistyön yhdistyksen ja Turun kauppakorkeakoulun välillä. Seuraavana kunniajäsenyys luovutettiin TS-Yhtymän toimitusjohtaja Keijo Ketoselle, joka on ollut johtokunnan jäsen vuodesta 1988. Keijo Ketonen on merkittävä taustavaikuttaja ja yhdistyksen hankkeiden mahdollistaja. Hän on myös vaikuttava perheyrittäjä ja liikemies. Toimitusjohtaja Mikko Karlson on ollut johtokunnan jäsen 1973–1981, varapuheenjohtaja vuosina 1982–1988 ja puheenjohtaja 1984. Ekonomi Hannu Merikallio on ollut johtokunnan jäsen vuodesta 1987. Hän on siten ollut mukana hallitustyöskentelyssä pitkään ja aktiivisesti osallistuen erityisesti johtajaseminaarien ideointityöhön. Toimitusjohtaja Klaus Järvinen on ollut johtokunnan jäsen vuodesta 1989. Myös hän on siten ollut hallitustyössä pitkään mukana ja on osallistunut vahvalla panoksella liikemiesyhdistyksen kehittämiseen liike-elämän edustajana. Uusien kunniajäsenten puolesta kiitospuheen piti toimitusjohtaja Keijo Ketonen.

Illan ohjelmaan oli myös varattu puheenvuoro Suomen Liikemies-Yhdistyksen puheenjohtajalle, Vesa Kauppiselle. Kauppinen kuitenkin halusi antaa puheenvuoron ”näin presidentinvaalien alla ainoalle pysyvälle presidentille, ’varamanuna’ tunnetulle näyttelijä Ismo Koivistolle, jonka hyväntuulisen pakinoinnin turkulaisyleisö palkitsi naurunremahduksin ja pitkin taputuksin. ”Varamanun” ja puheenjohtaja Paula Palmrothin yhteiskuva koristi koko juhlavuoden ”emoyhdistyksen”, Suomen Liikemies-Yhdistyksen, nettisivuja, joilla turkulaisten juhlavuosi näin sai ansaitsemansa näyttävyyden.

Illan ohjelman päätteeksi vieraiden pukuloistoa voitiin ihailla tanssiparketilla. Illan onnistumisesta kantautui lukuisia myönteisiä kommentteja niin puheenjohtajille, toiminnanjohtajalle kuin johtokunnan jäsenillekin.

Iltajuhlaan oli kutsuttu jäsenistön lisäksi paitsi Christoffer Taxell ja Kari Asp aveceineen myös nimetyt edustajat aveceineen Lahden Liikemiesyhdistyksestä ja Suomen Liikemies-
Yhdistyksestä. Yhdistysten muistamiset ohjattiin Turun Liikemiesyhdistyksen stipendirahastoon.

 

Sivun valokuvat: Timo Jakonen