Scroll Top
Kevätretki Tuorlaan

Kevätretki Tuorlaan

Turun Liikemiesyhdistys suuntasi kevätretkelle Tuorlaan Kaarinaan tiistaina 26.5.2009. Ohjelmassa oli Tuorlan alueen historiallinen esittely, observatorion esittely sekä planetaarioesitys.

Alueen historiallisella esittelykierroksella saatiin kuulla kartanon entisistä omistajista ja merkittävistä tapahtumista vuosien varrella. Oppaat kertoivat kuinka Tuorlan historiassa on ollut lukuisia rikkaita miehiä ja vahvoja naisia. Oman osansa historiallisella kierroksella sai myös professori Yrjö Väisälä, joka ideoi Tuorlaan Laukkavuorelle lukuisia rakennelmia ja laitteistoja tieteellisiä tutkimuksiaan varten.

Kierroksella kuultiin myös Tuorlan nykypäivästä Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksena. Vanhojen kartanorakennusten lisäksi Tuorlassa on tänä päivänä muun muassa kasvihuoneita, karjattoja ja muita oppilaitoksen rakennuksia.

Observatoriossa kuultiin dosentti Aimo Sillanpään mielenkiintoinen esitys observatorion historiasta ja nykyisestä toiminnasta. Observatorio toimii tänä päivänä osana Turun yliopiston fysiikan laitosta ja siellä on töissä yli 40 henkeä. Kun observatorio aloitti toimintansa 1950-luvulla, työntekijöitä oli vain 5. Sillanpää kertoi myös observatorion päätutkimusaloista ja Opteon Oy:stä, joka hiljattain hioi maailmankuulun avaruuspeilin Euroopan avaruushallinnolle.

Tuorlan suurta suosiota saavuttaneessa planetaariossa nähtiin esitys mustista aukoista. Kiinnostavassa esityksessä perehdyttiin siihen mitä mustat aukot ovat ja miten ne syntyvät.

Retken päätteeksi nautittiin maittavaa iltapalaa entisessä kartanon päärakennuksessa Tuorlan Tähkässä.

 

Kiitos kaikille retkelle osallistuneille ja Tuorlan henkilökunnalle onnistuneestä retkestä.