Scroll Top
Leipomo Salonen

Vuoden 2014 ensimmäinen jäsentilaisuus pidettiin Leipomo Salosella

Vuoden 2014 ensimmäinen jäsentilaisuus oli erittäin suosittu ja paikalle oli saapunut lähes 80 osallistujaa. Samalla liikemiesyhdistys päätti kolmen vierailukerran sarjan kohteisiin, joissa oli vierailtu 10 vuotta aiemmin. Yhdistyksen vieraillessa edellesen kerran Salosella 2003 oli suoritettu juuri sukupolvenvaihdos, kun taas nyt 2014 puhutti erityisesti toiminnan laajennus ja uudistukset.

Tilaisuuden isäntänä toimi Juha Salonen, joka avasi tilaisuuden maistattamalla Salosen tulevia uutuuksia yhdistyksen jäsenillä. Tässä yhteydessä salaisiksi jätettävät uutuudet keräsivät jäseniltä erittäin positiivisen vastaanoton ja jo tässä vaiheessa sivuttiin uusia laitteita, jotka mahdollistivat entistä paremmin uutuuksien suunnittelun. Samalla nousi esille, miten uutuus tuotteiden taustalla vaikuttavat usein erilaiset trendit. Osoituksena aktiivisesta ja onnistuneesta tuotekehityksestä tuli esiin muun muassa vähähiilihydraattinen Karppinen-leipä sekä markkinajohtajaksi noussut omenapossumunkki. Leipomoalalla tuotekehitys on tärkeässä osassa Salonen totesi ja jatkoi: “Tuotteiden pitää maistua hyvältä. Siihen ei pääse helpoimmalla, vaan pitää tehdä enemmän työtä”.

Tuotemaisteluiden jälkeen käytiin läpi hieman Salosen historiaa. Yritys on noussut vuosien saatossa Salosen isoisän äidin Johanna Valtosen perustamasta yhden naisen leipomosta 90 hengen työllistäjäksi, jolla on lähes 15 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto. Matkalla on ollut muutamia sukupolven vaihdoksia ja yritys on pysynyt perheomisteisena ajan myötä.

Tällä hetkellä Salonen on markkinajohtaja Varsinais-Suomen alueella sämpylöissä ja reikäleivissä, mutta toimittaa koko Etelä-Suomen alueelle aina Rauma-Imatra välisen linjan eteläpuolelle. Tämän lisäksi Perheleipurit on merkittävä tapa Saloselle saada tuotteet koko maan kattavaan jakeluun. Perheleipurit yhtiö on perustettu yhdessä Leivon Leipomon, Moilas Leipomon ja Pulla-Pirtin kanssa ja yhdessä perheleipurit saavat tuotteensa koko maan kattavaan jakeluun. Yhteistyö on ollut merkittävässä roolissa, kun kaupan ostotoimtoja on keskitetty jatkuvasti. Perheleipurit hankki viime vuonna Primula tuotemerkin ja uusitun laitteiston Järvenpäähän ja on näin päässyt entistä paremmin myös pääkaupunkiseudun markkinoilla.

Leipomotoiminnan markkina euromäärissä on kokonaisuuten laskenut 1% vuonna 2013, mutta Leipomo Salonen on pystynyt kasvamaan yleistä trendiä vastaan vuosittain noin 5%. Kilomääräisen markkinat ovat laskeneet vielä enemmän, mikä edellyttää vahvaa tuotekehitystä, mitä Leipomo Salonen on aktiivisesti harrastanut. Erityisesti paikallisuus ja raaka-aineiden alkuperä on korostunut. Esimerkiksi Salonen tekee yhteistyötä Kemiön Westankärrin tilan kanssa tuottaen täysin lähituotantona tehtyä leipää paikalliseen myyntiin. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi tomaattileipä, maalaisleipä ja tripla-sämpylät. Kokonaisuutena Perheleipurit myös hyötyy lähi-tuotantoon ja alkuperään pohjautuvista trendeistä. Tämän lisäksi nyt uusimpana on pyritty vastaamaan paistopisteiden sykliseen trendiin. Uuden pakastelinjaston myötä Salosella voidaan tehdä aidosti lehällä tehtyjä paistettavia tuotteita, jotka kilpailevat aiemmin tuontivoittoisten paistopistopistetuotteiden kanssa.

Salonen on viime vuosien aikana uudistanut toimintaansa aktiivisesti ja miltei kaikki käytetty laitteisto on 2000-luvulla hankittua. Vanhimpana automaattinen sämpylälinja 1996, jonka mekaaniset osat uusittiin 2013. Muita laitteita ovat kiertokiviarinauuni 2002, ruisleipälinja 2006 ja 2009 löysiä taikinoita käsittelevä linja, joka on mahdollistanut muun muassa omenapossumunkkien kehityksen. Näiden lisäksi toimintaa laajennettiin vuonna 2013 yhtiö historian suurimmassa laajennuksessa. Tuon seurauksena lisätilaa tuli 1000m2, joka toi lisää väljyyttä kaikille toiminnoille. Uudistuksessa keskityttiin Leipomoon, Leipomon kahvioon sekä pakastetuotteisiin. Uudistuksia varten Salosella tehtiin pitkät valmistelu työt ja kartoitettiin mahdollisia laitevalmistajia laajasti. Huomattavaa laajennuksessa on kuitenkin sen kotimaisuuden aste, sillä uudet laitteet päädyttiin hankkimaan suomalaisilta toimittajilta. Näin myös laitteisiin saatava huolto on saatavilla läheltä.

Leipomouudistus paransi erityisesti leipomon pakkaus- ja lähetystiloja. Pakkausjärjestelmä parantaa hygieniaa, tehostaa laatikoiden käsittelyä sekä säästää merkittävästi tilaa kun laatikot liikkuvat leipomossa automaattisesti aina siitä, kun ne tuodaan sisään siihen, että niihin pakataan tuotteet. Uusi kahvileipälinjasto puolestaan on mahdollistaa yhä paremman tuotteiden laadun sekä antaa hyvät mahdollisuudet kehittää uusia tuotteita. Tämän kehitystyön tuloksia päästiinkin maistamaan heti vierailun alussa. Kahvioon tehtiin myös lisäneliöitä ja kehitettiin sen lounastarjonta kattamaan useat salaattivaihtoehdot ja itsetehdyt pizzat. Tämän lisäksi kaviossa myydään leipää kilohintaan asiakkaille. Pakaste uudistuksen myötä tuotiin markkinoille kotimainen vaihtoehto esipaistetuille tuotteille. Esipaistetuissa tuotteissa keskitytään erityisesti kahvileipiin ja Salonen arvioi niiden osuuden olevan jatkossa noin 10-15%  kokonaismyynnistä.

Esityksen jälkeen jäsenet esittivät laajasti kysymyksiä liittyen uudistuksiin ja uutuustuotteisiin. Myös trendeistä ja leivän alkuperästä keskusteltiin ja kuluttajien halua maksaa ylimääräistä hieman kyseenalaistettiin. Tämän lisäksi pohdittiin hieman työaikoja ja sitä, miksi leivän tulee olla  tuoreena aamulla kaupassa, kun valtaosa kuluttajista asioi siellä työpäivän jälkeen. Salonen valotti hyvin, että Varsinais-Suomessa on pilotoitu kyseisen tyyppistä hanketta, mutta se ei onnistunut johtuen kaupan jäykkyydestä. Käytännössä uudistukseen päästiin kattavasti kiinni, kun kävimme kahdessa ryhmässä kiertämässä läpi tehdastilojen. Tehdaskierroksesta vastasi toimitusjohtaja Juha Salosen lisäksi tehtaan tuotantopäällikkö Jussi Vuori.

Yhdistys kiittää Leipomo Salosta ja toimitusjohtaja Juha Salosta tilaisuuden isäntänä toimimisesta ja toivottaa menestyksekästä vuotta 2014!