Kevätkokous herätti paljon keskustelua
Turun Liikemiesyhdistyksen kevätkokous pidettiin Arkean isännöimänä Nereis Business Centerissä. Kevätkokoukseen oli saapunut paikalle noin 50 yhdistyksen jäsentä ja tilaisuutta isäntänä toimi Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi. Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Löyttyniemi avasi tilaisuuden kertomalla syksyn tulevasta ohjelmasta: golf-kipailu 25.5. ja kevätretki 26.5. Tästä siirryttiin jouhevasti kevätkokoukseen, joka vietiin läpi tehokkaasti Mika Kallioniemen johdolla. Kokous hyväksyi tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle. Varsinaisen kokouksen jälkeen pitivät puheenvuorot kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Lasse Lindholm ja Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi, jotka sivusivat kunnan liikelaitosten yhtiöittämistä.
Lasse Lindholm toi puheenvuorossaan, että siirtyminen budjetoidusta toiminnasta rahanansaitsemisenlogiikkaan ja vapaaseen kilpailuun on notkeuttanut toimintaa. Samoja toimintoja, mitä aiemmin tuotettu liikelaitoksissa on nyt saatu hankittua pienemmin kustannuksin. Esimerkiksi Arkea on pystynyt toteuttamaan samoja toimintoja noin 20% edullisemmin. Siirtyminen on ollut vaiheittaista ja kaikki kaupungin sopimukset liittyen vanhojen liikelaitosten toimialoihin pyritään hankkimaan kilpailluilta markkinoilta 2019 loppuun mennessä. Liiketoimintaan siirtymistä Lindholm kuvasi myös poliittisesti haastavaksi, sillä valinnat yhtiöitten hallituksiin on tehty poliittisin päätöksin. Aluksi pyritystä viiden hengen hallituksista, joista kaksi on valittu politiikan piiristä ja kolme ulkopuolelta, siirryttiin seitsemän hengen hallitukseen, joista kuusi on valittu poliittisin perustein. Lindholm totesi, että yhtiöittämiseen ryhtyminen on ollut pelkästään positiivinen asia toistaiseksi ja uudet yhtiöt ovat pystyneet kasvattamaan toimintaansa myös yksityisiltä markkinoilta.
Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi jatkoi kertomalla tarkemmin, miten yhtiöitys Arkean kohdalla oli mennyt. Hän kävi läpi, että prosessi oli ollut pitkä ja se oli aloitettu valmisteluilla jo 2009, vaikka varsinainen osakeyhtiö aloitti toimintansa 2012. Yhtiön merkittävimmät omistajat ovat Turun kaupunki ja sairaanhoitopiiri, jotka ovat myös olleet ohjaamassa muutostyötä. Rompasaari-Salmi toi samalla esiin sen, että osana muutosta on saatu sidosryhmät aina omistajista luottamusmiehiin suhtautumaan muutokseen tukevasti ja positiivisesti ja näin ollen on ollut edellytykset viedä se läpi tehokkaasti. Arkean toiminta on ollut myös erittäin positiivista sillä sopeutusten sijaan on päästy kasvamaan ja Arkea työllistää tällä hetkellä noin 1100 henkilö, joista suorittavaa työtä tekee noin 1030. Kasvun lisäksi Rompasaari-Salmen esityksestä jäi vahva kuva Arkeasta vastuullisena toimijana ja alueellisena työllistäjänä Varsinais-Suomessa.
Esityksiä seurasi laajalti kysymyksiä, joihin vastasivat sekä Rompasaari-Salmi että Lindholm. Jäseniä kiinnostivat muun muassa taustat hallituspäätöksissä ja työn tehokkuuden lisääntyminen. Samoin esiin tuli se, että Arkea on suoritunut erittäin hyvin uusissa olosuhteissa, mutta joissain muissa tapauksissa sopeutuminen on ollut haastavampaa. Aikataulu syistä ihan kaikkia kysymyksiä ei ehditty esittää sillä ohjelmassa oli vielä Deltamarinen esittely ja iltapala.
Keskustelun jälkeen Deltamarinen toimitusjohtaja Mika Laurilehto kävi esitteli Deltamarinen toimintaa. Arkean kanssa samoissa tiloissa toimiva vahvasti telakkataustainen Deltamarine oli aikanaan irronnut Wärstsilän telakoista 1990 ja ollut johdon omistama aina 2012 asti. Tuolloin vajaa 80% yrityksestä myytiin kiinalaisten hallinnoimalle ja Singaporen pörssiin kirjatuneelle AVIC International Investments Ltd:lle. Yrityskaupan myötä toiminta sai taloudellista vakautta ja se mahdollisti siirtymisen ykstäisten alusten suunnittelusta ja tuntitöistä varsinaisten lisensoitavien alusten suunnitteluun. Lisensoidusta kuivarahtialus on muodostunut yrityksen hittituote, ja niitä on maailmalla jo 40 ja nyt 20 lisää työn alla. Laurilehto mainitsi, että kun telakat ostavat lisenssejä tuli uuden tekniikan ohella omaksua täysin uusi liiketoimintamalli, mikä oli tuottanut haasteita yritykselle. Deltamarine on lähtenyt myös muihin hankkeisiin aktiivisesti mukaan ja sillä on tällä hetkellä rikkipesureiden hanke menossa DeltaLangh nimellä, jossa yritys laivojen suunnittelun lisäksi vastaa tuotteiden myynnistä loppukäyttäjille. Samaan aikaan suunnittelutöitä tehdään aktiivisesti ja kaiken kaikkiaan Deltamarinella on yli tuhat erilaista suunniteltua laivamallia Oasis ja Allure of the seasista, sairaalalaivoista, öljykenttienpurkualuksista aina austraalialaiselle Miljardöörille suunniteltuun Titanicin näköiskopioon (Titanic II) asti.
Keskustelu Deltamarinen laivoista ja kunnan yhtiöistä jatkui iltapalan merkeissä. Arkean keittiöhenkilökunta oli valmistanut laajan iltapalan salaattipöytineen ja jälkiruokineen. Yhdistys kiittää Arkeaa, Deltamarinea ja kaupunginhallitusta puheenvuoroista ja mukavasta illasta.