Turun Liikemiesyhdistys ry vieraili 4.10. Martinex Oy:ssä. Raisiossa meidät toivotti tervetulleeksi yrityksen toimitusjohtaja Riia Sandström. Heti vierailun aluksi kuultiin Riian erinomainen alustus Martinexin vaiheista sekä Riian omasta roolista yhtiössä. Martinex Oy on turkulainen perheyritys, jonka ovat perustaneet Riian vanhemmat Risto ja Tuula Muinonen vuonna 1986.
Riia on kasvanut rooliinsa perheyrityksen puikoissa työskentelemällä Martinexissä eri tehtävissä niin myyntiedustajana kuin siivoojanakin. Nuorena Riia vietti myös kolme vuotta Hong Kongissa tutustuen kiinalaiseen tuotantoon. Monet Riian silloin löytämistä laadukkaista toimittajista tekevät vielä tänäkin päivänä Martinexin tuotteita. Kaikki Martinexin tuotteet eivät ole ”made in china”, vaikka muoviosat Martinexin tuotteisiin valmistetaan Kiinassa, niin oma pelitehdas Raisiossa tuottaa loput osista. Tällä hetkellä Martinexin omistaman Aarikan puuosat sorvataan muualla, mutta Riian mukaan ei ole mahdotonta, että Raision tehtaalla nähtäisiin tulevaisuudessa myös sorvausta.
Raisiossa työskentelee liuta pelisuunnittelijoita, joiden tehtävänä on mm. luoda peli-ideoille lopullinen ulkomuoto. Esimerkiksi Martinexin uusin kansainvälinen tuote Smart 10 -tietopeli sai lopullisen ilmeensä Raisiossa vaikka itse idean Riian sisko Jenni Jalava oli bongannut muualta. Kun Riian sisko Jenni hoitaa pelibisnestä on Riian lempilapsi selvästi Martinexin vuonna 2017 hankkima Aarikka. Riian mukaan Aarikka tuo lisenssituotannosta tunnettuun Martinexiin ihka oman brändin, jota hoivata ja kasvattaa.
Muinosten perheen yritystarina jatkuu tulevaisuudessakin, Riia kertoi, että hänen oma 26-vuotias tyttärensä on ilmaissut kiinnostuksensa työskennellä perheyrityksessä. Vierailun lopuksi pääsimme tekemään ostoksia Aarikka Shopissa. Selvä hittituote oli tietenkin Smart 10 -peli.